|
Kesäreissu Oulankajoelle 2004
|
Kesäreissumme suuntautui tänä vuonna Oulankajoelle, jossa majoituimme Oulangan erälomien metsämajalle, jossa vietimme mukavan viikonlopun kalastellen ja muuta hauskaa pitäen, ohjelmassa oli myös jo perinteeksi muodostunut kesäkisa jonka voittaa reissun suurin kala. Mukana reissussa oli Jari Anttonen, Terho Tikkanen, Ismo ja Petri Lyytinen, Tapani ja Keijo Laine ja Seppo Karhu. Seuran perinteikkään ”Reissun suurin kala” –kilpailun vei tänä vuonna nimiinsä Keijo (Keijon voittokala oli muuten hauki) ja näin peri palkintokannun viimevuoden voittajalta Karhun Sepolta. Perjantai 23.7.2004 Linja-auto kaarsi Panimon pihaan n. klo 12.00, viimeiset virvokkeet Panimolla, kamat kyytiin ja menoksi n. klo 12.30. Ensimmäinen stoppi oli Vuotsossa, josta haimme virvokkeita ja pientä pureskeltavaa. Pian jo matka jatkuikin korttipelien merkeissä ja ennen kuin huomattiinkaan, olimme jo Sodankylässä, jossa osa hoiti nestepuolen ja osa kalalupansa ajan tasalle. Samalla päätimme hoitaa ruokaostokset vasta Kemijärvellä ja näin jatkoimme matkaa kohti Kemijärveä. Kemijärvellä teimme ruokaostokset ja pistimme porukkaloton vetämään euron kuvat silmissä. Vielä ennen määränpäähän saapumista kävimme hoitamassa paikalliset kalastusluvat kuntoon, ja näin olimme valmiina viikonlopun viettoon. Perillä meitä odotti ystävällinen isäntäpariskunta ja Karhun Seppo, joka oli tullut Vaalasta omalla autolla. Tavaroiden purun jälkeen laitoimme saunan lämpiämään ja kohotimme tervetuliaismaljat kohti kattoa. Saunan lämmetessä osa porukasta kävi koettamassa kalaonneaan Oulankajoella ja maistelimme sepon tuomia mini kalakukkoja(Suuri kiitos Sepolle). Perjantain loppu piti sisällään saunomista, seuraavan päivän suunnittelua, ja mukavaa yhdessä oloa vilvoittavien vesien siivittämänä.
Lauantai 24.7 Aamulla söimme hiukan aamupalaa ja kymmenen kahvikupin jälkeen aloimme suunnitella lähtöä joelle. Sää oli kuin morsian, kalaonnesta ei voinut sanoa samaa, saaliskiintiöt näyttivät pyöreää nollaa. Noin kolmen tunnin kalastuksen jälkeen päätimme lähteä takaisin kämpille ruuan laittoon. Noin klo 17 ruuan jälkeen oli päikkäreiden aika, pari tuntia völläystä jonka jälkeen aloimme suunnitella uutta reissua. Pete ja Tapsa päättivät lähteä kokeilemaan Kitkanjoen antimia, kun taas Japi, Keijo, Teppo ja Ismo lähtivät Oulankajoelle. Seppo jäi saunan lämmitykseen. Tälläkin kertaa Taimenet jäivät saamatta, saaliin ollessa vain ahvenia ja haukia. Näin kesäkisan voittoon riitti Keijon saama 58 senttinen hauki. Muiden palatessa kämpille olivat Pete ja Tapsa vielä Kitkalla ja Seppo siirtynyt punkkaan. Saunan ja makkaroiden jälkeen uni vei voiton. Pete ja Tapsa palasivat Kitkalta aamuyöstä tyhjin käsin myös. Sunnuntai 25.7 Sunnuntaiaamuna meitä odotti taas maukas aamupala herättyämme. Aamupalan jälkeen alkoi pakkailu pikkuhiljaa ja valmistautuminen poislähtöön. Puolenpäivän jälkeen bussi starttasi ja kuskina toiminut Ismo otti suunnan kohti Saariselkää. Matkalla pysähdyimme jännäämään Formula 1 lähdön ja Sodankylässä kävimme syömässä pitsat seuran piikkiin. Alkuillasta saavuimme väsyneinä, mutta hyvä tuulisina Saariselälle ja osa porukasta lähti sulattelemaan reissua kotiin toisten jäädessä kertaamaan tapahtunutta kylille. Kiitos kaikille mukana olleille ja ensivuonna uudestaan!
|
|
|
|