Toimintaa  Keskustelu  Galleria  Uistinpakki  Reseptit  Linkit  Yhteystiedot  Jäsenille

 

Kesäreissu Laggoon 2009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kalaseuran kesäreissu suuntautui tänä vuonna Norjaan ja tarkemmin Laggo -nimiseen kohteeseen. Ajankohta oli 12-16. heinäkuuta.

Matkalla mukana oli 16 seuran jäsentä. Lähtö tapahtui perinteisesti Saariselän Panimon edestä sunnuntai aamuna klo 9.00. Matkalla tankkasimme ruoka- ja juomavaraston Ivalossa josta jatkoimme matkaa kohti Utsjokea nauttiaksemme lounaan paikallisessa hotellissa.
Lounastauon jälkeen matka jatkui kohti Norjaa ja siellä Smålfjordin kylään. Smålfjordissa purimme tavarat linja-auton kyydistä laiturille ja jäimme odottamaan postilaivaa. Laivan saavuttua astui ryhmämme kyytiin ja nautti merimatkasta ja laivan kahdesta 1000 hv moottorin antamasta kyydistä. Matkavauhdin ollessa noin 25 solmua.
Poikettuamme mennnessä skonesissa jatkoimme kohti määränpäätä eli Laggoa. Laggoon saapuessa oli meitä vastassa isäntämme

Charles Jenssen, tuo mahtava pappara jolla ikää jo 80 v. Ei moni nuorempikaan olisi lastannut traktorin kyytiin tavaroitamme niin vauhdikkaasti.
Kolmen kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme majapaikkaamme vanhaan mutta todella siistiin taloon. Majoitusjärjestelyjen jälkeen nautimme hieman iltapalaa ja virvokkeita, koska oli sunnuntai niin joella(Langfjordelva) oli viikkorauhoitus maanantai iltaan asti.


Maanantaina sitten pääsimme tositoimiin. Osa ryhmästä lähti heti aamusta käymään merellä verkoilla ja saalistakin tuli (seitä, kampelaa, ruijanpallasta, kuningasrapua). Osa porukasta lähti käymään tunturijärvillä ja osa jäi odottamaan joelle pääsyä.

Langfjordelva antoi ensimmäiset tittinsä.

Tiistai olikin sitten sään puolesta hieman huonompi päivä. Tunturiin ei ollut menemistä rajun sumun takia. Merelle kyllä pääsi rannalta kalastamaan ja rautuja sieltäkin sai. Ryhmämme naisjäsenet saivat joelta ensimmäiset perhokalastusraudut.

Keskiviikko oli kalastuksen osalta tiistain toisinto. Toki joellakin kalasteltiin ja jotain pientä saatiikin mutta ei mainittavaksi asti.

Torstai aamun koittaessa alkoi väsymys jo näyttää porukassa merkkejään kun pakkasimme tavaroita pois lähtöä varten. Kaikki kyllä olisivat halunneet jäädä vielä pitemmäksi aikaa mutta valitettavasti siihen ei ollut mahdollisuutta.

Kotimatkan koittaessa, haikeiden jäähyväisten jättäminä ryhmä sonnustautui matkaan. Bussi tuli meidät hakemaan Skonesista ja matka Ifjordin kautta takaisin kotimaahan alkoi.

Takaisin Saariselälle laskeuduimme noin kello 18.00.
Perinteisesti hyvistä ruokanautinnoista tunnetut retkemme ovat aina onnistuneet. Niin tämäkin. Tälläkertaa ruokailuista oli päävastuussa Ahon Hannu, ISO Kiitos hänelle.

 

Reissukuvat