Toimintaa  Keskustelu  Galleria  Uistinpakki  Reseptit  Linkit  Yhteystiedot  Jäsenille

Kesäreissu Rovajärvelle 2008

 

 

 

 

 

 

 

 

Toisin kuin alunperin suunniteltu, tämän kesäinen kesäreissu suuntautui lähimaisemiin, Inarin Rovajärvelle. Alunperin tarkoitus oli lähteä Norjan vesiä katsomaan. Vuokralla oli Metsähallitukselta koko Rovajärven kämppä komeassa kokonaisuudessaan ja toistakymmentä aktiivista jäsentä oli viettämässä mukavaa pidennettyä viikonloppua. Mukaan otettiin myös seuran veneitä ja oma henkilökohtainen taksikin oli jäsenillä käytössään jolla pystyi kätevästi käymään kalassa leirin lähivesistöissä. Pidennetty viikonloppu meni mukavasti kalastellen, hyvästä ruuasta ja seurasta nauttien ja mitä parasta, kaloja väsytellen. Lauantain kruunasi viime vuoden tapaan rosvopaisti jota hiljalleen kypsyteltiin ja odoteltiin lauantaipäivän ajan. Kesäkisan, eli reissun suurin kala -kilpailun tällä kertaa voitti Ismo Lyytinen hauellaan, vaikkakin toki reissulla ihan arvokalaakin saatiin. Laineen Tapsa ja Karhun Seppo kävivät sitä ainakin "hakemassa" Muddusjärveltä.

Kuvia:

Veneilyä Harri ongella Japi Notskilla Sitä sammaa Herkkuleivät ala Japi Miikka ja ahven Tapsa ja uinninjälkeistä lämmittelyä onkisaalista Onkisaalista vol.2 Ipe virittää kamat kisakuntoon Ja siinä ne sitte on Ja näin Yhteiskuvaa Perjantain ruoka Petanki Kuoppa rosvopaistille Rosvopaisti Kämppä sisältä Tulevaa savukalaa Taksitolpan asennusta Se on siinä! Ja ei muuta ku taksia odotteleen Saamenlippu kivistä "Telttailu on p*******ä" -T. Siitonen ... Joella Välillä makkaraa Venäläinen ihmesähkömoottori Ankalla on asiaa Bileet Ipe ja pokaali

Takaisin